Naisten Valmiusliitto ry:n hallitus on valinnut liiton pääsihteeriksi 1.8. alkaen Kaarina Suhosen Lahdesta. Hän on aiemmin työskennellyt esimiestehtävissä erikoissairaanhoidossa. Suhosella on pitkä kokemus vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä sekä koulutus- että järjestöpuolella. Kokemusta on myös maakuntajoukoista. Suhonen on ollut mukana Naisten Valmiusliiton toiminnassa hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut liiton Nasta-harjoituksissa kouluttajana ja ollut myös mukana alueneuvottelukunnan toiminnassa.
Naisten Valmiusliiton hallitus vakinaisti liitossa järjestösihteerin toimen. Uudeksi viestintä- ja järjestösihteeriksi 1.8. alkaen valittiin yhteiskuntatieteiden maisteri Hanna Honkavuo Kuopiosta. Hänen aikaisempi työtaustansa löytyy pelastustoimen kansainvälisestä hankemaailmasta, erityisesti valmiussuunnittelun tiimoilta. Kokemusta on kertynyt niin hankeviestinnästä kuin projektin vetämisestä.
Liiton nykyinen järjestösihteeri Veera Vanhanen jatkaa koulutussihteeri-nimikkeellä 1.7. alkaen. Pääsihteerin tehtäviä hoitaa Satu Mustalahti 1.8. asti. Liiton yhteystiedot löytyvät täältä.