TIEDOTE 20.11.2020
Naisten Valmiusliitto ry:n torstaina Helsingissä pidetty syyskokous valitsi kansanedustaja Paula Risikon liiton uudeksi puheenjohtajaksi. Risikko aloittaa kaksivuotisen puheenjohtajakautensa tammikuussa 2021.
Tuore puheenjohtaja otti tehtävän ilolla vastaan ja sanoi olevansa nöyrän kiitollinen tullessaan valituksi arvostetun ja aktiivisen järjestön puheenjohtajaksi. Risikon mielestä Naisten Valmiusliiton toiminta on ammattitaitoista ja ajan hermolla olevaa, naisten osaamista upeasti esiin tuovaa ja kehittävää.
Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva terveystieteiden tohtori Paula Risikko on luonut pitkän ja vaikuttavan uran valtionhallinnossa sekä erilaisissa luottamustoimissa. Risikko on ollut kansanedustajana vuodesta 2003 alkaen. Hän on toiminut eduskunnan puhemiehenä ja useissa eri ministerin tehtävissä, mm. peruspalveluministerinä, sosiaali- ja terveysministerinä, liikenne- ja kuntaministerinä sekä sisäministerinä. Lisäksi hänellä on ollut lukuisia valtiollisia, kunnallisia ja muita toimielinjäsenyyksiä sekä luottamustehtäviä.
Naisten Valmiusliiton uutena puheenjohtajana Risikko haluaa jatkaa edeltäjiensä ansiokasta työtä kaiken ikäisten naisten turvallisuus- ja johtamistaitojen edistämisessä sekä liiton toiminnan tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisäämisessä.
Risikko vastaanottaa Naisten Valmiusliiton vetovastuun viimeiset kahdeksan vuotta liittoa johtaneelta Anne Holmlundilta. Holmlund luopuu tehtävästä liiton sääntöjen mukaisten maksimipuheenjohtajakausien tullessa täyteen. Holmlundin kaudella liiton koulutustoimintaa on kehitetty määrätietoisesti ja koulutukseen osallistuneiden naisten määrä on kasvanut merkittävästi. Väistyvän puheenjohtajan mielestä Naisten Valmiusliiton koulutustoiminnalla on merkittävä vaikutus yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen.
– Naisille suunnattu varautumis- ja turvallisuuskoulutus antaa monipuoliset valmiudet selviytyä niin arjen kriiseissä kuin poikkeusoloissa sekä toimia viranomaisten tukena. On ollut ilo olla aitiopaikalla kehittämässä vapaaehtoista maanpuolustusta sekä naisten toimintaa yhdessä jäsenjärjestöjemme ja sidosryhmien kanssa, toteaa Holmlund.
Paula Risikko on Naisten Valmiusliiton kuudes puheenjohtaja. Ensimmäinen oli Eva Lindblad. Häntä ovat seuranneet Elisabeth Rehn, Riitta Uosukainen, Anneli Taina ja Anne Holmlund.
Lisätietoa