Ajankohtaista

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppaneitamme ovat Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Puolustusvoimat, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK ja Kotitalouksien omatoimisen varautumisen toimikunta (Kova-toimikunta).

TIEDOTE 19.11.2020

Vuoden 2020 Vaikuttavin ARVO-teko kunniamaininta kankaiset kasvomaskit -kampanjalle

Vuoden Vaikuttavin ARVO-teko palkintokisassa oli tänä vuonna uudenlainen painotus: Palkinnon jakava Arvoliitto etsi tekoja, joilla on koronapandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa vaikutettu positiivisesti ihmisten elämään. Lisäksi painotettiin innovatiivisuutta ja rohkeutta. Vuoden 2020 Vaikuttavin ARVO-teko kunniamaininta tuli 17.11.2020 kankaiset kasvomaskit -kampanjalle.

Vuoden Vaikuttavin ARVO-teko 2020 kunniamaininta annettiin Marttaliiton, Naisten Valmiusliiton ja Tekstiiliopettajaliiton yhteiselle Kankaiset kasvomaskit, #kasvomaskitalkoot -kampanjalle. Nämä kolme järjestöä halusivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa keväällä 2020 tehdä osansa taistelussa koronavirusta vastaan ja päättivät lähteä yhdessä kampanjoimaan kankaisten kasvomaskien valmistamisen ja käytön puolesta. Kampanjassa tuotettiin ”kansanmaskien” valmistus- ja käyttöohjeet teksti- ja videomuodossa ja vietiin ohjeita eri yleisöille tehokkaasti liittojen omien viestintäkanavien sekä #kasvomaskitalkoot Facebook ja Instagram sivujen kautta. Ompelu- ja käyttöohjetta on katseltu liittojen kotisivuilla yli puoli miljoonaa kertaa. Kaiken kaikkiaan kasvomaski kampanjan julkaisut ovat tavoittaneet eri kanavia pitkin yli miljoona suomalaista.

”Tässäkin teossa raati kiinnitti huomiota erityisesti nopeaan reagointiin ja korona-spesifiin toimintaan. Lisäksi tässä teossa näkyy yhteistyön tärkeys ja merkitys.” kertoo raadin kolmas jäsen, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (Itla) toimitusjohtaja Petri Virtanen.

Keväällä järjestöihin oltiin laajasti yhteydessä kansalaisten, naisyrittäjien ja viranomaisten suunnasta. Näissä yhteydenotoissa ilmaistiin huoli kasvomaskien vähyydestä ja kansalaisten mahdollisuuksista itse vaikuttaa omaan turvallisuuteensa. Järjestöt keskustelivat viranomaisten ja kansalaisten kanssa mahdollisuuksista kansalaisneuvontaan ja lähtivät tekemään mahdollisimman saavutettavaa ja laajalle levitettävissä olevaa varautumista ja turvallisuutta vahvistavaa asennekampanjaa. Saavutettavuus nousikin yhdeksi tärkeäksi osaksi koko projektia. Järjestöt pitivät tärkeänä, että ohjeet kasvomaskin valmistukseen ja oikeaan käyttöön olisivat kaikkien kansalaisten käytettävissä. Ohjeet tehtiin laajalla rintamalla eri kanaviin: virtuaalikurssien, ohjevideoiden ja kirjallisten ohjeiden lisäksi kangasmaskin valmistuspajoja järjestettiin kirjastoissa.

Tunnustus on osaltaan viesti siitä, että kansalaistaitojen vahvistamiselle ja neuvontajärjestöjen työlle on vahva tilaus ja olemme osaltamme onnistuneet yhteiskunnan varautumistoimien tukemisessa. Järjestöt pitivät julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin yhteistyötä tärkeänä laajan vaikuttavuuden aikaansaamisessa. Nopea ja ketterä reagointi ja luottamus kansalaisten mukaan tuloon ja vapaaehtoisten merkittävään panokseen olivat avainasemassa vaikuttamiskampanjan läpimenolle. Kasvomaskien tekeminen ja oikea käyttö ovat poikkeusoloissa osa omatoimista varautumista ja viranomaissuositusten tukea.

Lisätietoa

  • Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä, puh. 050 375 1195, marianne.heikkila@martat.fi
  • Naisten Valmiusliiton pääsihteeri Kaarina Suhonen, puh. 040 561 1655, kaarina.suhonen@naistenvalmiusliitto.fi
  • Tekstiiliopettajaliitto TOL ry:n puheenjohtaja Minna Hankala-Vuorinen, puh. 050 328 1058, puheenjohtaja@tekstiiliopettajaliitto.fi
  • Eeva Toivanen, viestinnän asiantuntija, ARVO ry. eeva.toivanen@arvoliitto.fi

Lisätietoa www-sivuilla