Kun korona-aika alkoi, kotivara-termi palautui suomalaisten sanavarastoon. Monelle taisi tulla yllätyksenä, että kyse ei olekaan vain kivikautisesta tavasta selviytyä kylmistä talvista, vaan ihan nykyaikaisen varautumisen perusperiaatteesta. Jokaisesta kodista pitäisi löytyä häiriötilanteiden varalle ruokaa ja juotavaa koko perheelle ainakin 72 tunniksi.
Korona alkoi rajoittaa elämäämme keväällä 2020. Ylimääräisiä kontakteja kehotettiin välttämään ja kaupassakäyntirytmiä harventamaan. Mitä kaapeissa pitäisi olla? Vessapaperi muistettiin, mutta muuten aika monella oli opeteltavaa.
Kotivaran lisäksi toinen mieliin ja otsikoihin noussut sana oli varautuminen. Pitäisikö nykyaikaisen ihmisen jotenkin varautua? Mihin? Ja mitä se oikeastaan edes tarkoittaa? Uskon, että koronan ja kotivaran myötä varautumiseen herättiin ihan uudella tavalla.
Oletko kuullut 72 tunnin varautumissuosituksesta?
Jokaisen kotitalouden pitäisi olla varautunut pärjäämään häiriötilanteessa vähintään 72 tuntia eli kolme vuorokautta ilman ulkopuolista apua. Vaikka korona-aikana keskitytään ajattelemaan vain koronaa, muutkin häiriötilanteet ovat mahdollisia: pitkittyneet sähkökatkot ja vedenjakelun häiriöt voivat tapahtua koska vaan ja missä vaan.
Mitä paremmin olemme varautuneet häiriötilanteisiin, sitä helpommalla oma perhe selviää ja sitä enemmän viranomaisille jää aikaa auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia, joille varautuminen on vaikeaa tai mahdotonta.
Tilaa luento 72 tunnin varautumissuosituksesta tai kouluttaudu itse 72 tuntia -kouluttajaksi
Kotitalouksien 72 tunnin varautumissuosituksen ympärille on rakennettu koulutusjärjestelmä. Perustiedot ovat kaikkien saatavilla osoitteessa 72tuntia.fi tai 72 tuntia -yleisötilaisuuksissa tai webinaareissa.
Yleisötilaisuudet ja webinaarit kestävät noin 1- 2 tuntia ja niissä käsitellään kotitalouksien varautumisen perusasioita kuten sitä, miten pitkittyneeseen sähkökatkoon tai vedenjakeluhäiriöön olisi hyvä varautua. Yleisötilaisuuksia ja webinaareja järjestävät 72 tuntia -kouluttajat, joita löytyy kaikkialta Suomesta.
Jos haluat tilata omaan taloyhtiöösi, työpaikallesi tai vaikka harrastusporukallesi 72 tuntia -teemaisen tilaisuuden, ota yhteyttä omalla alueellasi toimivaan kouluttajaan.
Ja jos kotitalouksien varautuminen tuntuu sinun jutultasi ja kouluttaminen on sinulle mieluista, hanki ihmeessä 72 tuntia -kouluttajapätevyys! Kouluttajaksi voi kouluttautua verkossa tai lähikoulutuksessa. Lisätietoja löydät sivulta 72tuntia.fi.
Sanna Räsänen
Kirjoittaja työskentelee viestinnän asiantuntijana Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä ja keskittyy erityisesti 72 tunnin varautumissuositukseen – työssä ja vapaalla. Kun varautumisesta tuli työtä, alakerran varastoon ilmestyi säkillinen uutta tavaraa: kaksi puhdasta kannellista ämpäriä, kosteuspyyhkeitä, käsidesiä, vessapaperia, muovipusseja ja monta 1½ litran pulloa kaupasta ostettua vettä.