Naisten Valmiusliiton kunniapuheenjohtaja Elisabeth Rehn 90 vuotta – tienraivaaja ja esikuva naisten maanpuolustuksessa


Naisten valmiusliitto

Naisten Valmiusliiton kunniapuheenjohtaja, ministeri Elisabeth Rehn täyttää 90-vuotta sunnuntaina 6.4.2025.

Keväällä 1997, liiton ensimmäisessä kevätkokouksessa, Naisten Valmiusliitto sai puheenjohtajakseen vaikuttavan ja kokeneen johtohahmon, kun Elisabeth Rehn valittiin tehtävään. Hän johti liittoa viiden vuoden ajan, vuoteen 2002 saakka, jättäen jälkeensä pysyvän jäljen liiton kehittymiseen ja naisten roolin vahvistamiseen suomalaisessa maanpuolustuksessa.

Elisabeth Rehnin suhde maanpuolustukseen on pitkä ja henkilökohtainen. Hänen omat kokemuksensa ulottuvat jo sotavuosien Mäntsälään, jossa hän toimi pikkulottana. Myöhemmin hän teki historiaa tulemalla nimitetyksi Suomen ja koko maailman ensimmäiseksi naispuoliseksi puolustusministeriksi vuonna 1990. Tätä tehtävää hän hoiti vuoteen 1995 saakka.

Puolustusministerinä Rehn halusi vahvistaa puolustushallinnon näkyvyyttä ja arvostusta sekä tuoda esiin myös naisten merkityksen turvallisuustyössä. Hän tarttuikin Naisten Valmiusliiton puheenjohtajuuteen iloisin mielin: liiton työ oli luontevaa jatkoa lottien ansiokkaalle maanpuolustustyölle, jota ryhdyttiin tekemään uudella nykyaikaisella tavalla.

Rehn ajoi määrätietoisesti naisten asemaa maanpuolustuksessa. Hänen ministerikaudellaan toteutettiin suunnitelma ja laadittiin lakiesitys naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta, ja vuodesta 1991 lähtien naiset ovat toimineet myös rauhanturvaajina. Myöhemmin hän osallistui myös vapaaehtoisen maanpuolustuslain valmisteluun. Rehnin mukaan suomalaisilla naisilla on osaamista ja taitoa, joilla on vahvat juuret historiassa – ne on vain osattava valjastaa nykyaikaisiin tarpeisiin.

Naisten Valmiusliiton puheenjohtajana Rehn kohtasi sekä kannustusta että esteitä. Maanpuolustuksen kentällä naisiin suhtauduttiin hänen mukaansa ”setämäisen hyväntahtoisesti”, mutta kun puhe kääntyi rahoitukseen, ilmeni ongelmia. Ministeriöiden yhteistyöllä moni asia kuitenkin saatiin eteenpäin. Puolustusvoimien tuki liiton koulutuksille oli merkittävä, ja harjoitukset – vaikka toisinaan jännittäviä, kun harjoiteltiin todenmukaisia tilanteita – sujuivat onnistuneesti.

Liiton rakentaminen eteni hitaasti mutta varmasti, kun pykäliä ja rakenteita luotiin.

Työtä riittää edelleen. Elisabeth Rehn toivoo, että ne pykälät, joiden eteen on vuosien varrella tehty työtä, saataisiin viimein voimaan. Hänen mukaansa Naisten Valmiusliitolla on edelleen tärkeä rooli turvallisuuden ja varautumisen vakiinnuttamisessa osaksi yhteiskunnan arkea – tavalla, joka ottaa tasa-arvoisesti huomioon naisten osallistumisen.

Ministeri Elisabeth Rehn nimettiin Naisten Valmiusliiton kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2010. Artikkelin kuvassa Elisabeth Rehn Naisten Valmiusliiton 25-vuotisjuhlassa Ritarihuoneella. Kuvassa myös mm. nykyinen puheenjohtaja Paula Risikko ja liiton viides puheenjohtaja Anne Holmlund.

Naisten Valmiusliitto onnittelee onnittelee lämpimästi kunniapuheenjohtaja Elisabeth Rehniä 90-vuotispäivän johdosta ja toivottaa mitä parhainta juhlapäivää!


Artikkelia laadittaessa on hyödynnetty Heli Teittisen ministeri Elisabeth Rehnistä kirjoittamaa tekstiä, joka on julkaistu vuonna 2022 Naisten Valmiusliiton ”Kaiken varalta” -historiikissa.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä kirjoitukset

Kaikki uutiset